Lähdimme joen vartta yläjuoksulle päin toiveenamme, että virtaus vähenisi. Hetken tarvottuamme söimme herkkusienipadan auringon paistaessa vielä korkealta pilvien lomasta ja itikoiden jo hyökkäillessä agressiivisesti. Jatkoimme matkaa koskelta toiselle etsien sopivaa ylityspaikkaa, jota emme kuitenkaan löytäneet. Ylitimme kaksi pienempää jokea, jotka laskivat hiljalleen Vaskojokeen. Sopivan leiripaikan löydyttyä Kutusuvannon alapuolelta pystytimme teltan ja haukkasimme hieman iltapalaa. Päämme painuivat tyynyyn noin puoli kahden maissa hivenen pettyneenä epäonnistuneen ylitysyrityksemme vuoksi. Periksi emme silti aikoneet antaa: päätimme mennä joesta yli seuraavana päivänä.
Herättyämme kuurosateiseen ja pilviseen aamuun, söimme puurot ja suoritettuamme pakolliset kyykkyulostukset, kasasimme kamat ja jatkoimme matkaa. Kangasmaastossa matka taittui mukavasti. Kahden tunnin kuluttua suon laidassa söimme kanakeitot. Jalkautumispaikallekin tuntureilta näkyvä lumipälvi erottui suolle entistäkin selvempänä ja sai Bobin sanomaan:" Tuonne mä haluun!" Matkaa taas jatkettuamme noin puolisen tuntia tapasimme pariskunnan, joka kertoi "ottaneensa" kolme harria joesta ja että kelvollinen ylityspaikka löytyisi hetken matkan päästä "ojan" yläpuolelta.
Löydettyämme ylityspaikan sataa tihutti. Jolly vei ensin retkikoiramme Masan joen toiselle puolelle mäntyyn kiinni huutamaan ja palasi sitten hakemaan varusteitaan. Rinkan kanssa ylitys sujui hitaammin ja Bobilta kastuivat munat. Totesimme, että tulipahan alapesukin sitten suoritettua. Ylityksen jälkeen alkoi isompi kuurosade. Pukiessamme vetäisimme myös sadevarusteet niskaamme ja jolkkasimme ojalle, joka osoittautuikin oikein pikku joeksi nimeltä Roavvejohka. Ylityksen viimehetkillä Jollyltä putosi toinen kenkä jokeen ja oli mennä sen sileän tien. Onneksi toinen nauhoistaan yhteen solmituista kengistä takertui kyynärtaipeeseen ja säästyimme suuremmilta kengän pelastusoperaatioilta. Tapausta sitten noituessa kävelimme Vaskojoen kämpälle.
Kämpälle päästyämme laitoimme tulen kamiinaan ja koska muita ei ollut paikalla, levittelimme tavaroitamme kuivumaan ympäriinsä. Kämpällä pidimme sadetta ja haukkasimme vähän evästä. Jolly otti kaulat Hundijalan vedestä vedet silmissä ja yritti poistaa poltetta kurkusta hukuttautumalla tuvan vesiämpäriin. Päätettiin käydä pesulla joen hyytävässä vedessä, kun kerran pesun jälkeinen lämmittely oli tuvassa mahdollista sekä käyttää varmasti monen retkeilijän arvostamaa ylellisyyttä nimeltä puucee.
Sade lakkasi ja ilta-aurinko alkoi paistaa. Päätimme jatkaa matkaamme suon kierrolla ja poroaidan alituksella kohti kaakossa kohoavia tuntureita. Syöpäläisiä oli niin paljon, että Jolly oli pakotettu käyttämään hyttyslakkia ensimmäistä kertaa ja Masaltakin alkoi olla silmäkulmat hyttysten pistelyistä punaisena. Roavvejohka ylitettiin toisen kerran polkua seuraten ja tällä kertaa se oli vain isohkon ojan levyinen. Leiripaikaksemme löytyi pala kuivahkoa kangasmaata kosteikkojen välistä.
Aamulla heräillessämme ropsi jälleen vettä ja laittauduimme matkaan sadevaatteisiin sonnustautuneina. Noin kilometrin päässä edellisyön leposijastamme poikkesimme polulta, joka alkoi jo nousta jyrkästi kohti tunturia. Sade lakkasi ja heitimme sadevarusteet rinkkaan. Hieman kostuneet vaatteet kuivuivat päälle. Jatkoimme tunturin juuren kuvetta, joka hiljalleen kääntyi etelään. Länsi laidalla pienen puron varrella pidimme ruokailutauon, jonka aikana totesimme pataruokien kelpaavan myös hyttysille. Sopassa kelluskeli jatkuvasti noin 20 ötökkää ja oli vaikeaa syödä, jollei halunnut pistää suuhunsa liikaa "sattumia".
Liikkeelle päästyämme seurasimme puroa yläjuoksun suuntaan ja kun puro kääntyi ylärinteeseen otimme suunnan etelään kohti jontkaa, josta kaarsimme itään. Aurinko näyttäytyi aika ajoin. Maasto oli komeaa mäntymetsää kunnes saavuimme suon laitaan. Kartan tutkailusessiolla suoritettiin muutamia hyttysten joukkomurhia; reideltä pystyi yhden kämmenlyönnin jälkeen laskemaan helposti noin 30 raatoa. Seurasimme suon laitaa itään. Jalat alkoivat molemmilla olla pitkän päivämarssin uuvuttamat, joten pieni tauko pidettiin jälleen puolen tunnin taivalluksen jälkeen. Siinä suon laidassa lepuutellessamme jalkojamme ison männyn juurella ja tunturimaisemia ihaillessamme auringon paiseessa meinasimme tulla syödyiksi elävältä. Siinä tulikin mieleemme eläinaktivistien lausahdukset: "Eihän niitä itikoita tappaa tarvitse, nehän voi huiskasta pois!" Varmasti he ajavat hyvää asiaa, mutta saavat puolestamme mennä kokeilemaan pystyvätkö suoriutumaan itikoita tappamatta kyykkypaskannuksesta esimerkiksi edellä mainitun kaltaisella suolla!
Jätimme suon taaksemme ja aloimme etsiskellä sopivaa leiripaikkaa pariksi seuraavaksi yöksi. Auringon paistaessa saavuimme mukavalle kankaalle, jonka vierestä virtasi raikas ja hiekka/kivipohjainen tunturipuro. Uupuneina, mutta onnellisina levittelimme kosteat varusteemme pitkin ketoa kuivumaan. Telttapaikkaa etsiessä löytyi kullankaivajan peltikattoinen kammi sekä rannasta kevytpeitteistä rakennettu sauna. Kamojen kuivuessa otimme vähän "mehua" (vettä, mehujauhetta ja Hundijalan vettä) ja söimme. Ajatus saunomisesta lähti itämään. Ajatusta pohtiessamme Bobilta meni mehut rinnuksille; mitäs yrittää juoda hyttysverkon kanssa kännissä! Myös iltatoimissa Bobilla oli omat ihmeensä; hammasharjansa se polki poikki purolta poistuessamme ja poltti hyttyshattuunsa reiän. Aamulla Bobi ei tahtonut muistaa mihin oli kamansa laittanut.
Aamu oli pilvinen, mutta sateeton. Kunhan tarvittavat tavarat oli sitten jälleen löydetty, lähdimme lontsimaan kangasmaata pitkin kohti Lantjoaivia puron vartta seuraten repussa ainoastaan sade- ja keittovehkeet. Repun jätimme tunturin juurelle ja nousimme kohti huippua kivikkoista rinnettä pitkin. Laella tuuli perkeleesti pohjoisesta ja ympärillä näkyi pienehköjä sadekuuroja. Tuulensuojaa huipulla tarjosi kivistä rakennettu kaareva seita. Ihailtuamme hetken maisemia lisäsimme omat kivemme seitaan ja soitimme parille kaverille (terveisiä Ääskeijolle ja Latelle), jotka olivat vielä töissä. Kovasta sekä kylmästä tuulesta kohmettuneina kiirehdimme takaisin alas repulle ja pistimme joenvarressa pikanuudelipadan porisemaan.
Koska Jollyn periaatteena on aina ollut, että samaa reittiä ei koskaan kuljeta kahta kertaa, niin päätimme paluumatkalla ylittää erään pienemmän kivisen "töppäreen" ja palata alas leiriin koivikkoista rinnettä puron itäpuolta. Matkalla joenvarresta löytyi moottoroitu imevä/seulova kullanhuuhdontapumppu ja putkia, vaskooleja, ränni sekä pakki täynnä työkaluja. Leiriin palattuamme otimme vähän mehua. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin alkaa keräämään kuivia oksia puista ja kantaa ne saunalle polttopuiksi. Jollyltä tämä kävi erityisen ripeästi, liekö ollut mehulla vaikutusta asiaan. Samalla vahvistimme kivillä jokeen tehtyä patoa. Saunottiin ja uitiin kaikessa rauhassa ja löylyä piisasi. Ulkoilman lämpötila oli "Kyrpä-Joosepin" mittarin mukaan +5°C ja kun joesta nousi ylös, ilma tuntui jopa lämpöiseltä. Saunan jälkeen laitoimme puhdasta vaatetta päälle ja lähdimme nukkumaan.
Aamu valkeni aurinkoisena. Purimme leirin, pakkasimme rinkat ja läksimme jälleen liikkeelle. Etenimme Ráhpesoaivin ja Soabbegealdinoaivin tienoitten välistä laaksoa pitkin. Laakson pohjalla virtasi puro. Jonkin aikaa kuljettuamme alkoi tihutella vettä. Máttit Ravadaksen latvavesillä tihkusade yltyi niin, että päätimme laittaa sadevermeet ylle. Pysähdyimme ruokailemaan tuhtia pata-annosta Ravadas-joen yläjuoksulla ja aurinko alkoi jälleen paistaa. Syödessämme kuivattelimme sadevehkeitämme ja ihailimme komeita maisemia.
Matka jatkui Soabbegealdinoaivin ja Maaresta tuntureiden välissä kohti Patajokea. Välillä pysähdyimme ja suojauduimme pieniltä sadekuuroilta. Patajoella jontkien yhtymäkohdasta löysimme vehmaan laakson. Leirin pystyttäminen käväisi jo mielessämme, mutta päätimme maksimoida tuskan ja uupumuksen ja jatkomme matkaa vielä hetken Patajoen vartta pitkin. Nousimme kukkulalle, joka oli Kutusuvannonpään itäpuolisia alarinteitä. Hyvän telttapaikan etsiminen oli työlästä, kuten myös virtaavan veden löytäminen, vaikka alueella olikin kosteikkoja. Sopiva leiripaikka kuitenkin löytyi oikein näköalapaikalta. Kun sitten teltta oli pystytetty, seurasimme muutamia ohikulkevia sadekuuroja hyvillä mielin. Nukkumaan menoa viivyteltiin sen verran, että voitiin kello yhden aikaan todistaa, ettei se aurinko todellakaan laske! Jolly näppäsi teltan oviaukolta kuvan kyseisestä luonnonilmiöstä.
Seuraavana aamuna jätimme varusteet leiriin ja lähdimme valloittamaan Kutusuvannonpäätä lämpimässä auringonpaisteessa. Matkalla totesimme parempiakin leiripaikkoja. Heitimme ryyd-loikalla parin kosteikon yli. Löysimme rinteestä vanhan kotaleirin jäänteet. Laelle saavuttuamme totesimme Kutusuvannonpään olevan kivinen, leveä ja tasainen laki. Huipulla tuuli jälleen kylmästi. Katselimme maisemia, otimme kuvia ja lämmittelimme hetken auringossa seidan suojassa.
Koska Jolly oli luvannut jokaiselta reissulta löytävänsä lunta, tästäkään retkestä ei haluttu poikkeusta. Lähdimme etsimään aiemmin Vaskojoen rannalta Kutusuvannonpään pohjoisrinteessä näkemäämme lumipälveä. Aikamme rakkakivikossa kuljettuamme lunta viimein löytyi. Laikku oli noin sata metriä leveä ja 10 - 15 metriä korkea. Lumi oli kovaa ja niin jyrkässä rinteessä, että vaelluskengillä laskettelu sujui vaivatta. Muutaman pakollisen lumipallon ja -enkelin jälkeen laskeuduimme rinnettä alemmas ja suuntasimme takaisin leiriin syömään.
Puolentunnin ruokalevon jälkeen kasasimme leirin ja lähdimme suunnistamaan jänkhän halki kohti Vaskojokea. Tarkoituksenamme oli osua suoraan autolle, mutta leiripaikkamme osoittautui myöhemmin noin kilometrin idemmäksi, kuin mitä olimme olettaneet. Leirin ja joen puolessa välissä olevalle poroaidalle asti luulimme tietävämme missä olimme, mutta kun karttaan merkittyjä kosteikkoja ei tullut eteemme, aloimme pohtimaan otsat kurtussa olinpaikkaamme. Hetken ihmeteltyämme päätimme ottaa suunnan suoraan kohti pohjoista ja Vaskojokea. Loputtomalta tuntuneen rämpimisen jälkeen saavuimme joelle väsyneinä, hikisinä, mutta jonkin verran onnellisina. Rannalla päättelimme kartan ja kompassin avulla missä kohtaa jokea olimme ja totesimme auton olevan reilun kilometrin päässä joen yläjuoksulla. Jatkettiin vielä joen vartta ylöspäin ja löysimme mainion ylityspaikan. Päätimme kuitenkin yöpyä ylempänä kankaalla, ennen kuin lähteä väsyneenä yrittämään ylitystä. Nuotion äärellä puraisimme iltapalaksemme mitä rinkasta löytyi.
Siunatun levon jälkeen lähdimme jokea ylittämään. Bob laittoi sadehousut kumppareiden varren päälle tiukasti irtohihnoilla (=mallia kahlaaja) ja Jollyllä oli pelkät lenkkarit (=hullu lenkkeilijä). Katkaisimme koivuisen sauvan kolmanneksi jalaksi. Joen keskellä oli voimakkain virtauskohta, josta kuitenkin selvittiin kunnialla. Bobin kahluu välineistö toimi puolittain: toiseen saappaaseen pääsi vettä maininnan arvoisesti. Kenkien vaihdon jälkeen matkasimme kilometrin verran yläjuoksun suuntaan. Lämpimässä auringon paisteessa kaivoimme Vaskojoen viileänä pitämät huurteiset esille rantapengermästä ja nautimme ansaitut oluet rauhallisesti siemaillen. Ympyrä oli sulkeutunut.
Autolle päästyämme pistelimme lautaselliset hedelmäsekoitusta. Vaatteiden vaihdon ja pakollisen viuhahtelun jälkeen vain yksinäinen, mutta äänekäs käki jäi todistamaan, kuinka viimeinen pölypilvi laskeutui Gakkasjärven maille matkaajien "vanavedessä".
Muuta mainittavaa: